Ovi kävi Olympiakomiteassa
9/11/2024


Olympiakomitea on ilmoittanut huippu-urheiluyksikön johdossa tapahtuvista muutoksista. Matti Heikkinen ei jatka Suomen olympiakomitean huippu-urheilujohtajana, eikä myöskään laji- ja kisaohjelmien johtaja Leena Paavolainen jatka tehtävässään. Taustalla ovat Pariisin kesäolympialaisten heikot tulokset, joista Suomi jäi ilman mitalia ensimmäistä kertaa historiassaan. Olympiakomitean hallitus on alkanut hakuprosessin Heikkisen seuraajalle.
Heikkinen aloitti tehtävässään vuonna 2022 ja Paavolainen on toiminut huippu-urheiluyksikön johdossa vuodesta 2013. Paavolainen aikoo tulevaisuudessa etsiä uusia mahdollisuuksia suomalaisen huippu-urheilun kentällä.
Olympiakomitea ilmoitti myös, että hallitus keskittyy erityisesti seuraaviin toimenpiteisiin, jotta Suomesta saataisiin tulevaisuudessa yhä enemmän huipputason urheilijoita.
1. Hajanainen huippuvaiheen järjestelmämme vaatii tiivistämistä ja resurssien keskittämistä. Keskeiset huippu-urheilutoimijat ovat Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö, kansalliset olympiavalmennuskeskukset ja KIHU. Näiden roolit täytyy selkeyttää ja siirtymistä yhteisen koordinoidun johdon alle tulee pikaisesti selvittää. Isojakaan muutoksia ei nykytilanteessa pidä pelätä.
2. Urhean ja Vuokatti-Rukan olympiavalmennuskeskusten roolia merkittävimpinä huippuvaiheen toimintaympäristöinä tulee määrätietoisesti vahvistaa, jotta parhaat urheilijat voivat harjoitella parhaissa olosuhteissa ja parhaassa valmennuksessa. Samalla tulee ottaa huomioon lajien erityistarpeet ja -olosuhteet muissa valmennuskeskuksissa.
3. Tukijärjestelmää pitää kehittää suuntaan, jossa tehdään aiempaa selkeämpiä valintoja sen varmistamiseksi, että potentiaaliset mitalistikandidaatit, heidän valmentajansa ja muut taustajoukot saavat kansainvälisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön ja moniammatillisen tiimin tuekseen. Valintaa tulee tehdä kasvavassa määrin yksilöiden eikä lajien välillä.
4. Valmennusosaamisen kehittäminen on nostettava kansalliseksi prioriteetiksi. Lajirajat ylittävälle yhteistyölle on luotava systemaattisesti edellytyksiä. Johtamis- ja valmennusosaamisen kehittämiseksi on perustettu asiantuntijaryhmä ja kansainvälisesti ainutlaatuisen urheiluopistojärjestelmän hyödyntäminen paremmin osaamisen kehittämisessä on juuri käynnistynyt sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.
5. Kunnianhimon tasoa ja ammattimaisuutta pitää kohottaa kaikessa tekemisessä ja pitää näitä kaiken kehitystyön sekä arjen johtamistyön kantavana ohjenuorana. Datan, tekoälyn ja muiden modernien teknologioiden hyödyntämistä sekä tiedolla johtamista ja koko systeemimme kansainvälistämistä pitää johdonmukaisesti vahvistaa.
Tsemppari
Huumorilla uuteen viikkoon!
OTA YHTEYTTÄ
uutiskirje
© 2025. Kaikki oikeudet pidätetään.