Testosteroni on pitkään saanut osakseen mainetta riskinottoa selittävänä hormonina — sillä on selitetty Wall Streetin uhkarohkeutta, vaarallisia urheilulajeja ja miesten yleistä taipumusta ottaa naisia enemmän riskejä. Uusi laaja meta-analyysi kyseenalaistaa tämän käsityksen perusteellisesti.
Neuroscience & Biobehavioral Reviews -tiedelehdessä julkaistu tutkimus tarkasteli 52 aiempaa tutkimusta, joihin osallistui yhteensä 17 340 henkilöä. Tulosten mukaan testosteronitasojen ja riskinottohalukkuuden välillä ei löydy johdonmukaista yhteyttä. Koko aineiston yhteiskorrelaatio oli käytännössä nolla — jopa hieman negatiivinen, arvolla -0,0021.
Tutkimuksessa käytettiin monitasoista satunnaisvaikutusmeta-analyysiä, jolla pystytään huomioimaan tutkimusten erilaiset menetelmät. Testosteronia mitattiin veri- ja sylkinäytteillä sekä hormonaalisilla interventioilla. Riskinottoa arvioitiin uhkapelitehtävillä, lottopohjaisilla kokeilla ja persoonallisuuskyselyillä.
Ainoa tilanne, jossa testosteroni näytti olevan vaatimattomasti yhteydessä riskinottoon, olivat nimenomaan lottoon perustuvat taloudelliset päätöstehtävät. Muissa koeasetelmissa yhteyttä ei löytynyt lainkaan. Keskeistä on myös se, ettei yhteys — tai sen puuttuminen — riippunut tutkittavien sukupuolesta.
Tutkijat painottavat, että tulokset eivät tarkoita hormonien olevan merkityksettömiä käyttäytymiselle. Ne tarkoittavat, että testosteroni ei toimi yksinkertaisena riskinoton säätelijänä. Tulokset tukevat niin sanottua biopsykososiaalista mallia, jonka mukaan ihmisen käyttäytymistä muovaavat samanaikaisesti biologiset ominaisuudet, psykologiset tekijät ja ympäröivä yhteiskunta.
Sukupuolten väliset erot riskinotossa ovat todellisia, mutta uusi meta-analyysi osoittaa, ettei testosteroni selitä niitä. Aiemmissa tutkimuksissa osa havainnoista on yhdistänyt korkeamman testosteronitason suurempaan riskinottoon, osa ei ole löytänyt yhteyttä lainkaan — ja joissakin yhteyttä ei löytynyt tai se oli jopa päinvastainen. Tutkijat huomauttavat myös käyttäytymistieteiden laajemmasta ongelmasta: yksittäisten biologisten selitysten houkuttelevuudesta. Viime vuosina monet aiemmin vahvoina pidetyt yhteydet hormonien ja käyttäytymisen välillä ovat heikentyneet suuremmissa aineistoissa.
